Näin eilen töissä kahvihuoneen pöydällä Aurinkomatkojen paksun esitteen. Selasin heti Thaimaan kohdalle ja katsoin siitä osiosta kaikki kuvat. Koh Samuin kohdalla meinasi tulla itku. Elina kertoi että siellä myrskyää ja tulvii nyt.

Päivän päätteeksi kun pääsin kotiin, pistin juuri tulleesta palkastani lähes puolet säästötililleni. Olen päättänyt lähteä uudestaan sinne, maksoi mitä maksoi.
Ei mene päivääkään, ettenkö muistelisi reissuamme, tai etteikö jotain vain tupsahtaisi sieltä mieleen:

Ne päivät Bangkokissa kun vaan odoteltiin, että päästään taas lähtemään jonnekin muualle. Tai se sunnuntai jonka vietin Pattayalla hotellissa enkä poistunut huoneestamme kuin parvekkeelle. Tai se kun näimme Ari Koivusen videon musiikkikanavalta. Tai Don Detissä Elinan syntymäpäivä kun raukka oli taudissa ja itsekin illalla poljin monta kilometriä housut melkein vellissä. Tai Taolla se kaamea olo kun olin kuumeessa ja meinasin pyörtyä niissä portaissa vaikka kiipeäminen oli järjettömän hankalaa polvitaipeiden ihon ollessa lähes rullalla. Tai se ihana koira Changilla, jonka ainut lelu oli kivi ja se kuinka sen kanssa sitä kiveä sitten etsittiin hiekasta. Tai se ilta Changilla kun menin meidän tyttöjen huoneeseen ja törmäsin itkevään Iidaan joka katsoi Geren leffaa ja josta hän kertoi niin raastavasti että itsekin itkin vaikka näin vain 5 minuuttia lopusta. Ja kaikki ne kerrat kun meinattiin saada slaagi niiden ötököitten takia jotka hyppi tai lensi päällemme, tai muuten vaan vaani, kuten Iida asian ilmaisisi.

Tähän loppuun tämmöiset.