Kotona taas

Jäi tämän blogin päivittäminen sitten loppureissusta. Ei muka ollut aikaa, luulen että enemmänkin kyse oli kuitenkin halusta. En tahtonu kirjoittaa mitään, se olisi tuonut lähdön liian lähelle.

Lennettiin maanantaina Helsinkiin ja tultiin eilen Kokkolaan junalla. Oltiin vähän narrattu kotiväkeä paluuivästä ka yllätettiin sitten heidät saapumalla pari päivää aikaisemmin kuin luulo oli. Junassa minulle nousi kuume, mutta ajattelin sen menevän päivässä ohi niinkuin yleensä mun kuumeet menee. Toisin kävi.

Kävin tänään arvauskeskuksessa hakemassa saikkulapun kun tänään olisin jo mennyt töihin. Sanoivat että tämä on luultavasti influenssaa, mutta oloa tulee tarkkailla tarkemmin kuin yleensä kun kerran oltiin noin kauan Thaimassa. Denguekuumetta kyllä itse pelkään nyt. Näppylöitä odotellessa. Kaikki muut oireet onkin jo.

Väärältä Changilta paineltiin siis samana iltana jo Bangkokiin bussilla ja saavuimme perille viiden aikaan aamuyöstä. Päästiin matkaamaan toiselle Changille jo samana aamuna klo 10 pienen väsymyksen kera.

Vietettiin Gu Bayssa vielä 11 yötä. Tuona aikana kävimme sunrise tripillä ja otettiin muutama tatuointi. Kävimme myös mantereella Tratissa Gu Bayn omistajan ja managerin kanssa sekä katsomassa omistajan muita hotelleja.

Noitten päivien jälkeen lähteminen oli vaikeaa. Itsehän vuodatin kyyneliä rakkaan puolalaisen tytön Sylwian kanssa. Ikävä on myös mahtavaa Swe:ta ja Sam:ia. Sun, Mr. A, Kimji ja Boy, paras henkilökunta mitä kukaan asukki Gu Bayssa voi toivoa jäivät myös taakse. Luulen silti että palaan sinne vielä jonakin päivänä. :)

Changilta mentiin Bangkokiin, Olli halusi shopata monta päivää. :D kieltämättä viileissä ostoskeskuksissa oli ihanaa, ulkona kun lämpötila huitoi 40 asteen pinnassa. Sunnuntaina ennen lähtöä saimme kokea mitä on kuumuus. En ole ikinä valunut hikeä kuin tuolloin. Selkää ja vatsaa sekä kasvoja pitkin vain valui hiki taukoamatta ja paperi jolla hikeä pyyhin kastui kuivauskelvottomaksi ensimmäisestä pyyhkäisystä. Siksipä luulen että kroppani koittaa kompensoida menetettyä lämpöä kuumeilulla. :D

Kaikenkaikkiaan en vaihtaisi päivääkään koko reissusta. Paitsi sen ekan vatsataudin Tonsailla. Se oli kamalaa. Tämä reissu vain vahvisti sitä tunnetta että reissaaminen ei tähän lopu!
Thailand-love you long time!

Takaisin Changille... Not!

Edellinen blogiteksti jäi näköjään julkaisematta, joten lukekaa se ensin! :) ja tämäkin tapahtu jo eilen:

Ok. Pakko kirjottaa jo reissun päältä kun on taas niin outo meininki.

Paineltiin Taolla satamaan ennen kymmentä illalla ja positiivinen yllätys oli se että yölaiva oli mainio. Kerrossänkyjä pari huoneellista ja hyvin sai nukuttua. Chumponissa oltiin 4.30 ja ooteltiin sitten minibussia joka pärähti paikalle viiden pintaan.

Jännitysmomentit alkoi heti kun kuski painoi kaasua. Aivan hullu kuski! Tyyppi selkeästi luili ajavansa ralliautoa, mutkat oiottiin ja 40km/h kyltti kun tuli niin sanoisin että paineltiin päälle seitsemääkymppiä. Kaiken lisäksi ilma oli niin kostea, että näkyvyys oli n.5 metriä paikoitellen sumun takia. Ja sitten tuli poliisien tarkastuspiste. Tai ei, suojaliiveissä luki Army. Minibussissa oli viisi paikallista/naapurimaan asukkia ja heidän passit tarkastettiin, meidän ei.

Matka jatkui ja tie muuttui äärettömän huonoksi. 10km matkalla oli tietöitä siellä täällä ja röykkyytys oli niin kova että mullekin tuli jo vähän huono olo. Ja mulle ei tuu huono olo muuta kuin darrassa. :D

Ja sitten yhtäkkiä klo 7.30 kuski huutaa "Koh Chang, Koh Chang!" ja dumppaa meidät tien sivuun. Huitoi se siinä että tuonne päin, 2 min. ja kaasutti pois. Kiva.

Käveltiin tietä sitten ja pölähettiin yllättäen satamaan. Mennään näköjään paatilla täältä jostain (ei mitään havaintoa missä ollaan) Changille ja ollaan perillä ilmeisesti sitten kuitenkin jo tänään. Aika aikaisinkin ehkä jopa, kun pikavene lähtee klo 9.30.

Nyt sitten istutaan satamassa kahvilassa ja ootellaan. Minä kun luulin kärsiväni vielä tuntien bussimatkasta, mutta hyvä näin! :)

Edit.
Jaa. Ollaan väärällä Koh Changilla toisella puolella Thaimaata. Interesting.

Oltiin sitten Ranongissa ihan Burman rajalla. Tai ollaan kyllä vieläkin. Mentiin aamulla paatilla Koh Changille ja vähän ihmeteltiin että taitaa olla itäpuoli kun on niin autiota. Oli kai se autio kun oltiin väärällä saarella. Saakeli.
Allekirjottaneelle valkesi asian laita vasta viimeisellä pysähdyksellä kun täti joka oli rannalla vastassa ihmetteli meidän kysymyksiä taksista. :D eihän tuolla oo ees autoja. Tätiä nauratti kovasti ja kyllä muakin pikkuhiljaa alkaa tämä sekoilu huvittaa.

Hengattiin tunti sen tädin bungaloveilla, Mama's oli paikan nimi. Löytyy näköjään myös Lonely Planetista. :D paluumatka alkoi tuntia myöhemmin ja nyt ollaan taas Ranongissa. Tässä bussiasemalla sitä kökitään että päästäisiin klo 20 lähtevään linjuriin joka vie meidät Bangkokiin.

Katotaan nyt josko täältä maasta löytyis toinenkin Bangkok. You'll never know!

Koh Tao, toinen lempparipaikka edelleen tässä maassa

Chiang Main jälkeen oltiin Bangkokissa yksi yö. Secret Learningin italialainen heppu suositteli meille jotain kaverinsa guest housea "joka on ihan lähellä Khao Sania". My ass.

Paikka on nimeltään Artists' place. Mieletön! Iso iso talo jossa on ainakin kolme portaikkoa ylös ja katolle. Huonemäärää en tiedä, tiedän vain että tuonne me isin toistekin. Aivan upea paikka. Siellä tuntui siltä kuin asuisi taidegalleriassa. Joka alakerran seinä on vuorattu taiteella tai kylteillä tai maalauksin, värejä on käytetty hillittömästi kynnyksissä. Juomavesi ja pyykinpesu on ilmaista ja saatiin olla puolitoista vuorokautta yhden yön maksulla.
Ainoa miinus on se että sinne Khao Sanille kestää matkata 20 minuuttia taksilla, mutta mitäpä tuosta!

Paineltiin sitten Koh Taolle. Oltiin satamassa viime viikon torstaina aamulla klo 9.30. Viikko on mennyt liian nopeasti! Ei olla tehty täällä mitään muuta kuin möllötelty rannalla ja otettu rennosti. Niin ja hengattu viine reissulla tapaamamme burmalaisen Khain kanssa. Loistava tyyppi, ei voi muuta sanoa.

Khai osasi pari vuotta sitten jonkun verran suomea, suomalaisten rakastamalla saarella kun ollaan. No, nyt se puhuu sitä mahottoman hyvin. Outoa! Toinen tyyppi joka tavattiin viimeksi täällä, Zoe, on vaihtanut työpaikkaa mutta tavattiin hänetkin toissapäivänä. :) On sääli lähteä täältä taas kun ei tiedä milloin palaa ja näkee näitä kaveruksia.

Lähdetään tänään yöveneellä klo 23, eli reilun tunnin päästä kohti Chumponia ja sieltä suoraan takaisin Koh Changille. Mulla on oikeasti ikävä niitä ihmisiä. Mutta kyllä mulle tulee ikävä Khaitakin. Vietettiin koko päivä, lähes 12 tuntia Flowerissa kun uloskirjauduttiin huoneestamme jo ennen klo 10 aamulla vajaan kolmen tunnin yöunien jälkeen. Hups. Meni vähän myöhäseen illan istuminen...

Ei muuten ole mitään havaintoa millon ollaan perillä. :D lipun mukaan klo 11 8.3 mutta ainakaan kellonaika ei mitenkään voi olla oikea. Jo Bangkokista Chumponiin menee jo n. 10 tuntia bussilla, joten miten ihmeessä selvittäisiin vielä pohjoisempaan neljässä ja puolessa tunnissa? Pelkään pahinta, luulen että ollaan Changilla vasta 9. päivä. No, kuulette sitten!

Elefantteilua

Reissuun lähtiessämme oli yksi Anniinan päätoiveista elefantilla ratsastaminen. Chiang Maissa siihen tarjoutui oiva mahdollisuus.

Mutta meillä oli yksi kriteeri.

Itse olen lukenut ja seurannut hieman uutisia Thaimaan turismista ja tiedän sen, että norsubisneksellä tehdään tässä maassa rahaa rumalla tavalla. Norsuja mm. pidetään nälässä, kytketään kettingillä maahan, päähän laitetaan "suitset" joissa on piikit, jotka uppoavat elefantin ihoon (jotta sitä olisi helpompi ohjata eikä sille tarvisisi opettaa käskyjä) ja piiskataan tottelemaan ihmistä. Turisteja kierrätetään norsuilla niin monta kertaa päivässä kuin vain keretään.

Tätä bisnestä emme midään tapuksessa halunneet tukea. Niinpä etsimme parinakin päivänä vaihtoehtoista elefanttipuistoa.

Onnekas sattuma kävi kun muutettuamme asumaan Secret Learningiin tapasimme nuorenparin, jotka olivat käyneet norsuilemassa pelastettujen elefattien luona. Siispä päätimme painella sinne itsekin.

Tälle kyseisellä paikalle myi lippuja vain muutama toimisto. Mennessämme yhteen (josta kuulimme tapaamaltamme parilta) ei heillä ollut edes esitteitä kyseisestä paikasta. Syy oli se, että omistaja ei hallut liikaa turisteja tulevaksi, sillä hän halusi antaa elefanttien myös olla välillä rauhassa.

Norsut olivat kaikki pelastettu Bangkokista, Khao San Roadilta. Itse sielä usein kulkeneena on vaikea kuvitella sinne sekamelskaan, keskelle suurkaupunkia norsuja. Paljon niiden oloista Bangkokissa kertoo se, että norsu, jolla itse ratsastin oli saanut auton kylkeensä ja sen vuoksi pelkäsi kauheasti mopoja ja autoja. Nykyinen omistaja oli ostanut norsut pois ja tuonut ne tunnin ajomatkan päähän Chiang Maista.

Niinpä sunnuntai-aamuna minibussilla päräytimme pelastettujen norsujen luo! Paikalla oli kahdeksan aikuista norsua ja yksi pikkuinen joka oli vain 6kkn ikäinen.Saimme heti päällemme komeat "uniformut". Sitten seurasi parin tunnin tutustuminen elefantteihin ja käskyjen opettelu. Jokainen kahdeksan hengen ryhmästämme sai vuorollaan kivetä elefantin selkään ja tehdä pikku kierroksen sen kanssa.

Ronsuja ohjastettiin käskyin. Kun sen viereen meni ja huusi "Song sum!" niin otus nosti jalallansa sinut selkäänsä. Samalla tuli ottaa korvasta tiukasti kiinni ja vetää sekä hiukan hypätä, että pääsi kunnolla niskaan istumaan. Ja huh huh, että norsun selässä ollaan sitte korkealla.

Elefantit osasivat käskyt; eteen, taskse, pysähdy, käänny, alas ja pari kikkaa vielä päälle. Norsuilla on tosi pienet korvan reiät ja kuulevat siksi melko huonosti, joten niille on tosissaan hudettava ja kovaa. Kun koittaa saada sitä kääntymään niin on sitä myös potkaistava kantapäällä rintalihaksen kohdille ja lujaa myös. Pelkäsin itse alkusi satuttavani norsua, mutta opastaja kertoi, että norsu tuskin edes huomaa painoani niskassaan saati potkua jos vain vähän sitä jalalla.

Siinä sitten opeteltiin eri komennot (eiväthän ne juuri mitään välittäneet vaikka kuinka huusi ja potki. Anniinan olessa selässä päätti norsu lähteä juomaan ja kylpemään. Siinä sai Anniinakin sitten kylvyn samalla) ja syöteltiin banaaneja heille. Pikkuinenkin saapui äitinsä kanssa paikalle ja sille piti banaanit kuoria kun se ei vielä saanut purtua kuoria rikki!
Seuraavaksi vuorossa oli lounas ja sitten itse pääasiaan. Jokaiselle annettiin oma norsu ja Anniinallahan kävi sen verran hyvä tuuri, että sai äidin ja sehän tiesi sitä, että tämä pikkuinen juoksenteli koko ajan jaloissa.

Mukana olleen amerikkalaisen perheen isä sai kaikista isoimman miespuolisen yksilön joka paikalla oli. Ja se oli iso! Pään verran isompi kuin yksikään muu norsu paikalla. Siitä lähdimme sitten jonossa painelemaan viidakkoon. Omani ja tuon isän norsu päättivät sitten pakolla ohittaa koko sakin mikä näin ekaa kertaa selässä olleelle toi kovasti jännyksen paikkoja. Viidakosta ulos tullessamme oli edessä avautuva vuoristoinen maisema huikea. Anniinalta ei kannata siitä kysyä, sillä oli kuulemma sen verran paniikkia kyydissä pysytellessä, että meni vähän maisemat ohi.

Viidakon jälkeen matkasimme joelle uittamaan ja pesemään norsuja. Kun päästiin veteen löivät kaikki kärsäkkäät pötköllensä veteen. Mukana kulkeneet opastajat toivat ämpäreitä ja harjoja. Siinä sitten heiteltiin vettä elefanttien päälle ja harjattiin heidät puhtaiksi. Pikkuinen sukelteli innoissaan jo leikki koko ajan.

Aikamme joessa oltuamme oli edessä paluu matka. Se sujui pää osin mukavasti paitsi, että omani oli tosiaan saanut autosta kylkeensä Bangkokissa ja oli koko ajan hermostumassa ku autoja tai mopoja meni ohitse. Opastaja kuitenkin aina tällöin halasi elefantin kärsää ja johan rauhoittui hän jo.

Saimme mukaamme CD:llisen kuvia, jotka oma oppaamme oli ottanut ja ostimme vielä 10kpl oikein kuvaajan ottamia kuvia.

Päivä oli todella huikea! Itse tykästyin näihin jätteihin aivan valtavasti. Ja niin ihastui Anniinakin. Anniina oli meistä se, joka halusi tämän tulla tekemään ja voin sanoa itsekin, että oli kyllä kokemisen arvoista! Todella upeita eläimiä!

Tämä oli meidän "Elämysrahaston" käyttökohde! Kiitos sitä! Ü