keskiviikko 15. joulukuuta 2010

It's very easy!

Niinhan nuo sanoivat kun viisumin jatketta oltiin lahdossa hankkimaan Ollin kera. Ennen kyseista lausetta olimme jo heranneet aamulla klo 7 ja menneet taksilla Suomen suurlahetystoon. Siella saimme kuulla olevamme vaarassa paikassa (emmeka edes suomeksi) ja saimme maahanmuuttovirastoon kartan. Mentiin suurlahetystosta, joka sijaitsi Amarin towerissa sen alakertaan Starbucksiin kahville ja katseltiin karttaa. Huomattiin etta paikka saattaa olla aika kaukana ja epailymme osui oikeaan kun kysyimme paikalliselta hyvin englantia puhuvalta miehelta asian laitaa. Han ihmetteli miksi meidat sinne oli ohjattu, kun paikka oli mahdottoman kaukana. Han kertoi etta ensin olisi syyta matkustaa junalla ja sitten viela taksilla.

Pohdimme asiaa ja paatimme Ollin kanssa lahtea takaisin Khao San Roadille kyselemaan Visa trippien hintaa, sellaisia kun jarjestetaan taman tasta esim. Kambozan rajalle. Menimme oman guest housemme matkanjarjestajan luo ja han kertoi meille hintoja. Tulimme maininneeksi, etta tarvitsemme viisumille jatkoa vain 4 paivaa, jolloin han laukausi tuon ihanan lauseen, joka otsikkonakin komeilee. Me paatimme tarttua toimeen ja lahdimme metsastamaan taksia.

Taksikuski kertoi tietavansa paikan kun naytimme hanelle karttaa. 10 minuutin matkaamisen jalkeen pysahdyimme ja ajattelimme etta ei tama kylla niin kaukana ollut kun meidan annettiin ymmartaa. Kavelimme rakennuksen luokse ja saimme huomata etta viisumijatkeita jaetaan vain lauantaisin. Sitten kavelimme rakennuksen taakse ja PHOOOOF! Jarjettomasti paikallisia ja ulkomaalaisia tyoluvan hakijoita. Siis sadoittain. Melkein annoimme periksi, kunnes kaksi poikaa tulivat luoksemme. He olivat Tanskasta ja samalla asialla. He kavivat kysymassa joltain virkailijalta ja saivat samanlaisen kartan kuin mekin. Silloin vasta huomasimme, etta kysyinen rakennus ei nayttanyt patkaakaan samalta kuin kartassa. Olimme vaarassa paikassa!

Taas taksiin, talla kertaa tanskalaisten kera. Matka kestikin sitten yli puoli tuntia ja vihdoin olimme perilla. Rakennus oli valtava. Suurin rakennus jonka olen koskaan nahnyt, siis pituudeltaan. Voin vaikka vannoa, etta se oli reippaasti yli kilometrin pituinen. Menimme sisalle ja loysimme maahanmuuttoviraston, mutta kas vain, siella oli lounastauko menossa. Ja eikun odottelemaan kahvilaan. Yhden aikaan menimme takaisin ja saimme huomata ettemme taaskaan olleet ainoita siella. Saimme kaavakkeet taytettaviksi. Onneksi kysyimme viela apua, silla saimme kuulla etta meilta vaaditaan kopiot passista ja ja leimoista ja maastalahto-kortista. Vihdoin olimme valmiita jatkamaan eteen pain. Yllattaen jouduimme jonottamaan etta saimme jonotusnumerot. Kun olimme saaneet jonotusnumerot, huomasinne, etta 52 ihmista oli ennen meita vuorossa. Ei paljon naamaa naurattanut. Tanskalaiset oliva menneet edella ja olivat saaneet muutaman vuoron aikaisemman kuin me.

Tiskille otettiin aina yksi kerrallaan ja saimme huomata etta vuoro oli menossa vasta numerolla 36. Ja toimisto oli auennut klo 8.30 aamulla. Tuolloin kello kolkutteli jo 14. Epatoivo valtasi ja kavimme kysymassa, etta paasemmeko edes sisalle tanaan. Virkailija sanoi, etta emme ja olimme jo lahes valmiita lahtemaan. Menimme kertomaan tanskalaisille uutiset ja joku nainen joka osasi thaita kavi kysymassa asiaa uudelleen. Han tuli tiedon kanssa, etta paasisimme sisalle kuitenkin tanaan. Odotimme siis reilun tunnin kunnes Olli huomasi eraan huoren pariskunnan joka oli jo kaynyt tiskilla, mutta jai odottelemaan jotain. Olli kavi kysymassa asiasta ja sai samalla niilta kultaisilta ihmisilta jonotusnumeron 51! Heilla oli ollut kaksi ja toinen oli siis ylimaarainen. Silla hetkella numerolla 47 oli vuoro, joten olimme hyvin kiitollisia ja onnellisia. Olimme varmoja etta kohta paasemme lahtemaan kotiin.

Toisin kavi. Paasimme tiskille ja allekirjoittelimme papereita, kunnes naisvirkailija kysyi minulta olisiko minulla ollut toista passikuvaa. Ihmettelin hetket ja kielsin asian. Mies- ja naisvirkailija loivat toisiinsa katseita ja onneksi satuin kysymaan, etta mika kuvassa on vikana. Olkapaat nakyivat. Voi jumaleisson, etta oli lahella napsahtaa. Kysyin, etta eiko kuvaa voisi vain leikata ylempaa ja he molemmat nauroivat ja puistivat paataan. SItten tajusimme ettei Ollinkaan kuva kelvannut samasta syysta. Nuo kuvat oli otettu Laosin rajalla vessan seinaa vasten ja naurun pidattaminen alkoi olla hankalaa, silla miten meilla aina on ongelmia passikuvien kanssa? He neuvoivat meidat takaisin alakertaan samaan paikkaan jossa olimme ottaneet kopioita jo aiemmin paivalla. Kavelimme sisaan ja kuvaaja sanoi ettei heillakaan ole mitaan pitkahihaista lainata. He kehottivat menemaan kaupaan (kylla! rakennuksessahan oli siis katevasti ostoskeskus myos) mutta kiljuivat meidat pian takaisn. Joku oli unohtanut paitansa ja sita sain lainata. Harmi vain etta paita oli kokoa jotain XS, mutta onneksi napitettava. Nauratti pirusti, mutta nauratti viela enemman kun Olli joutui pukea saman paidan paalleen. Koko putiikki ulvoi naurusta ja piteli mahaansa. En ollut vahaan aikaan nauranut niin paljon. Joku ystavallinen mies lainasi Ollille puvun takkiaan ja Ollikin sai sitten hyvaksyttavan kuvan.

Sitten taas rullaportaita ylos ja virkailijoiden luokse. Hekin nauroivat kun liimasivat uusia kuviamme kaavakkeeseen. Odottelimme taas hetken ja samalla juttelimme brittilaisen tyton kanssa. Saimme myonteisen paatoksen ja paatimme lahtea britin kanssa samalla taksilla, silla tanskalaisilla oli viela 20 ihmista ennen heita. Paasimme ulos ja takseja oli paljon. Kun paasimme taksijonon ensimmaisiksi, takseja oli 0. Nauroimme, etta tahankin varmaan tarvitsee kopioita ja kuvia ja jonotusnumeroita, mutta onneksi uusi taksi tuli pian. Olimme Khao San Roadilla klo 16.30, 8,5 tunnin jalkeen lahdosta. Ai autuutta.

5 kommenttia:

  1. ja nuo kuvat kaikkien nähtäväksi tänne?! Ü

    VastaaPoista
  2. mitka kuvat? ja eiko ne oo kaikkien nahtavilla? kummalista. koitan teha asialle jotain. :)

    VastaaPoista
  3. No nämä ko. kuvat!! Ü
    "Harmi vaan että paita oli kokoa jotain XS... Olli joutui pukemaan paidan paalleen. Koko putiikki ulvoi naurusta..."

    ile

    VastaaPoista
  4. Ah kuinka tutulta kuulostaa :D
    Itsellänikin oli Kiinassa aikanaan It's Very Easyä. Viikon verran piti saada lisää viisumiin ja siihen vaadittiin tietenkin uudet kuvat, erinäisiä hämäräperäisiä maksuja virkamiehille, sekä täydellisen terveystarkastuksen mangneettikuvineen ja hämäräperäisine lisämaksuineen. Passitki piti luovuttaa niille hämäräperäisille virkamiehille ja viikon jälkeen vasta ne takasin saatiin. Oli vähän pelkoa persiissä sen odotusajan.

    T:lassi

    VastaaPoista
  5. no meilta ei kuitenkaa vaadittu mitaan hamaraperaisia maksuja! :)

    VastaaPoista