sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Koh Tao

Nain alkuun on sanottava: AI PERHANA KU KUTITTAA!!! Vihdoinkin ollaan taalla, Koh Taolla siis. Saavuttiin torstaina aamulla n. 17 tunnin matkaamisen jalkeen. Matka kesti reilun tunnin pidempaan kuin oli tarkoitus koska jostain ihmeen syysta odotettiin Bangkokissa taas 1,5 tuntia turhaan ja auto kaynnissa. Mutta tasta olen jo avautunut, ei siita sen enempaa. Matka meni aika nopeasti, takamus vain tahtoi puutua valilla, mutta muuten ei juuri valittamista ollut. Paitsi kun meidat neljan aikaan aamuyolla tiputettiin bussista keskella ei mitaan ja meille sanottiin etta "Big Bus" tulee 15 minuutin kuluttua. Siina sita odoteltin ja kuunneltiin paikallisten auotsta taysilla soittamaa Scorpionsia. Jarkkya. Meni 15 mituuttia. Meni toiset 15 minuuttia. Meni kolmaskin 15 minuuttia. Loppujen lopuksi reilu tunti ennen kuin "Big Bus" tuli. Isohan se oli, mutta lava-auto jolle oli rakennetu molemmille laidoille penkit seka keskelle myos yksi piiiitka penkki jossa istuttiin hajareisin. Siina sita sitten koroteltiin viileassa Thaimaan yossa kohti satamaa. Satamassa nahtiin auringonnousu kun odoteltiin laivan lahtoa, joka oli klo 7 aamulla. Ooteltiin taas 1,5 tuntia siis sitakin. Aika menee tosi akkia. Joni aloitti sukelluskurssin torstaina tutustumisella porukkaan ja tanaan silla oli jo loppukoe ja talla hetkella se on jossain tuolla kaukana merella sukeltelemassa. Ai niin. Asutaan nyt tallaisessa paikassa ja sen nimi on Mr J. Aika jannia tyyppeja ovat ne kaksi jotka paikkaa pyorittaa. Toinen kauppaa esim. omatekoisia kondomeja joilla on 20 vuoden takuu. Jep jep. .Tanaan ja eilen ollaan kulutettu aikaa rannalla. Siela on ollut nyt kaksi paivaa isoja aaltoja, ihania! Eilen illalla nahtiin muuten janna valoilmio. Kuvassa vahan ankeampi, mutta taalla se tuntui lahinna maailmanlopulta. Ollin vaarille 80-vuotis onnittelut maailman perukoilta!!!

4 kommenttia:

  1. Ootte ihania! Onko siellä jotain ällöjä ötökköjä jokka puree noin?

    VastaaPoista
  2. ELÄ RAAVI! Läpsi! Yhyy, tahon sinne ;(

    VastaaPoista
  3. Ei talla sen kummemin mitaa allomolliaisia ole. Normi hyttyset ne Anniinaa on purru. Lienee vaan allerginen niille.

    VastaaPoista
  4. Hehee, vähänkö repesin tuolle viimeiselle kuvalle! Riehakasta! Ja ihana Anniinan aallon yli loikkaus! :> Toivottavasti teil on siel jotain Bepanthenin tapaista noille Anskun hyttyspuremille.

    VastaaPoista