sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Shoppailua ja kuolaamista



Tinkiminen on janna juttu. Aluksi se oli hankalaa ja tuntui vahan epakohteliaaltakin. Tuntui silta kuin olisi tavallaan ryostanyt myyjan, vaikka luultavasti siltikin maksoi liikaa siita mekosta joka oli ihan pakko saada. Nyt tinkimisesta on tullut mukavaa ja osaan jopa sanoa ei koko tavaralle jos hinta ei laske tarpeeksi. Joskus myyjat huutelevat peraan viela naurettavan alhaisen hinnan mutta koko touhusta on jo siina vaiheessa lahtenyt maku. Esimerkkina se, kun Joni meni tuossa pari viikkoa sitten katselemaan uimashorteja. Myyja kertoi lahtohinnaksi 400 tai 500 paikallista rahaa, eli n. 10 tai 12,5 euroa. Joni koitti pudottaa hintaa puoleen, mutta myyja ei suostunut. Sitten Joni alkoi nihkeilla ja oli kavelemassa pois, kun myyja sittenkin suostui. Joni oli kuitenkin jo paattanyt ettei tahdokaan poksyja, mutta myyja ei antanut periksi. Lopulta myyja huuteli peraan 100 batin hintaa (2,5 euroa), joten oikean hinnan voi sitten todellakin paatella siita... Itse sita tuntee ylpeytta joskus kun saa hintaa tiputettu 50 rahaa. Jippii.

Asiasta kukkaruukkuun: Osataan ihan 100 varmasti imitoida kotiin palatessa thaimaalaisia hierojia kun he mainostavat kilpaa omaa tyopaikkaansa. "Wanna masaaaaaaas?" "200 baaaaat!"


Ollaan kaksi paivaa nyt kierrelty ostoskeskuksia kun Iida lahtee tiistai-keskiviikko yona Suomeen ja haluaa shoppailla. Me muut lahinna nuoleskellaan nappeja kun ei viela viitsita ostaa rinkkaa tayteen tavaraa kun sita pitaa sitten raahata viela kuukauden paivat. Mulla muuten on ihan paska rinkka. Vaihan Iidan kanssa siihen asti etta paastaan mekin kotiin taalta. Kylla, paastaan. Talla hetkella tuntuu silta etta olisi ihan kiva olla kotona. Eniten talla hetkella ikavoin sita etta vatsa toimisi kuiten sen kuuluukin, taalla kun se on reistaillut suuntaan tai toiseen koko reissun ajan. Ikavoin myos sita, etta asiat oikesti toimivat ja tietaa mita saa kun sita tilaa.

Don Detista tullessa allekirjoittaneella meinasi napsahtaa kun odoteltiin venetta saapuvaksi, jonka oli maara vieda meidat takaisin mantereelle. Ensin odotellaan jostain ihmeen syysta melkein 40 asteen helteessa ilmeisesti kuskeja ja sitten hirvealla kiirella pitaakin menna jo veneeseen. Sitten ei saakaan menna kun pitaa katsoa liput ja sitten taas pitaakin olla jo takamus veneen penkilla. Sitten taas ootellaan etta kaikki muut veneet (jotka taytettiin meidan veneen jalkeen) lahtee ensin ja me sitten viimeisena. Kun paastaan maihin, pitaa hyppia kahden veneen lapi etta saa koskettaa edes jotenkuten maankamaraa. Lopulta kiidetaan odottamaan bussia ja sitten huomataan etta minibussithan ovat jo paikalla mutta mitaan ei tapahdu. EI MITAAN!
Sitten yksi bussi taytetaan ja kakki rynnii sinne. Se lahtee ja muut oottaa. Kukaan ei taaskaan tee mitaan, vaikka tietysti voisi esim. muutkin bussit tayttaa ihmisilla ja lahtea matkaan. Kuskit ovat paikalla mutta vain pyorivat ympyraa ja sittn kuin salamaniskusta alkavat huudella "Pakse! Pakse! Pakse" ja taas on niin helevetinmoinen kiire. Niinkuin niita tavaroita ei olisi voinut se 40 minuutin aikana koyttaa sinne katolle joka me vaan istuttiin ja ootettiin, vaan se pitaa tehda minuutti ennen lahtoa. RAIVOSTUTTAVAAAAAA! Kuuluisa Lao time in my ass.


Se saamarin "matkatoimisto"

Sitten taas loogisesti kuvia paikoista joita ollaan nahty ja muuta mukavaa :)


Kitara jonka Olli omistaa mutta jolla ei ole kantokassia. Raukka.


Laosin rajalla ootellaan viisumijonossa


Guest house Vientianessa naytti talta ulkoa...


ja talta sisalta hyttysverkot asettelun jalkeen.


Swenssen's on taivas!


Vientiane


Culture hall Vientianessa oli hieman hulppea


Nama hyokkasivat kimppuun pysahtyessamme matkalla Don Detille. Myivat kanaa ja banaania tikun nokassa.


Don Detilla kaytiin pyorailemassa. Vesipuhveli oli hieman tiella. Kirjaimellisesti.


Riisityontekija


Pojat polokee


Niin mita tapahtui sen sarville? Ne liikkui samalla kun korvatkin.


Ja kuka pokki nyt vaaraa lajia? Ankka kanaa vai kukko ankkaa?

5 kommenttia:

  1. Ruskeita teidän varpaat! :D

    Vähä tympeetä tommonen aikakäsitys, koittakaa jaksaa :). Ja popsikaa maitohappobakteereita! Meil oli tänä aamuna mittarissa -22, että ei täällä Suomessa välttämättä niiiiin kivaa olis :p.

    Ai nii! Haluisin semmoiset thaimaalaiset kalastajahousut et jos jonku rinkkaan mahtuu tuliaisia sit ku tuutte, niin olis kiva! :) Mut jos ei mahu, niin ei ressiä. Saahan noita Suomestakin, hiukan hintavammin vaan :>.

    VastaaPoista
  2. Varmasti saat! Haluuks siis kalastajapoksyt vai haaremit? Ja pitkalahkeiset vai semmoset alle polven olevat? Ei maksa taalla meinaan juuri mitaan ni voit saaja vaikka kahet. :)

    VastaaPoista
  3. Jee! Kalastajapöksyjä kuolailin Ameriikassa semmosessa etnokaupassa, ne vaan oli sielläkin kalliita (toki halvempia kuin Suomessa mutta silti). Ihastuin semmoisiin pystyraitaisiin, että jos sellaiset löydät, niin boonusta, mutta yksiväriset käy kanssa :). Eiks niit oo semmosia puoleen pohkeeseen yltäviä? Saa tuoda toisetkin, tai toiset sit vaikka semmoiset haaremipökät!

    VastaaPoista
  4. Eikohan me Lauralle poksyt loyeta:)

    VastaaPoista
  5. onkohan lauralla mahollisesti viela varitoiveita? siis ihan kaikenvarisia loytyy etta heita muutama vaihtoehto niin saat sitten jotkut joista tykkaat. joo, ne on puoleen pohkeeseen ja sit maahan asti ne lahkeet. riippuu tieten ihmisen pituudesta sitten... :D

    VastaaPoista