keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kotona taas

Jäi tämän blogin päivittäminen sitten loppureissusta. Ei muka ollut aikaa, luulen että enemmänkin kyse oli kuitenkin halusta. En tahtonu kirjoittaa mitään, se olisi tuonut lähdön liian lähelle.

Lennettiin maanantaina Helsinkiin ja tultiin eilen Kokkolaan junalla. Oltiin vähän narrattu kotiväkeä paluuivästä ka yllätettiin sitten heidät saapumalla pari päivää aikaisemmin kuin luulo oli. Junassa minulle nousi kuume, mutta ajattelin sen menevän päivässä ohi niinkuin yleensä mun kuumeet menee. Toisin kävi.

Kävin tänään arvauskeskuksessa hakemassa saikkulapun kun tänään olisin jo mennyt töihin. Sanoivat että tämä on luultavasti influenssaa, mutta oloa tulee tarkkailla tarkemmin kuin yleensä kun kerran oltiin noin kauan Thaimassa. Denguekuumetta kyllä itse pelkään nyt. Näppylöitä odotellessa. Kaikki muut oireet onkin jo.

Väärältä Changilta paineltiin siis samana iltana jo Bangkokiin bussilla ja saavuimme perille viiden aikaan aamuyöstä. Päästiin matkaamaan toiselle Changille jo samana aamuna klo 10 pienen väsymyksen kera.

Vietettiin Gu Bayssa vielä 11 yötä. Tuona aikana kävimme sunrise tripillä ja otettiin muutama tatuointi. Kävimme myös mantereella Tratissa Gu Bayn omistajan ja managerin kanssa sekä katsomassa omistajan muita hotelleja.

Noitten päivien jälkeen lähteminen oli vaikeaa. Itsehän vuodatin kyyneliä rakkaan puolalaisen tytön Sylwian kanssa. Ikävä on myös mahtavaa Swe:ta ja Sam:ia. Sun, Mr. A, Kimji ja Boy, paras henkilökunta mitä kukaan asukki Gu Bayssa voi toivoa jäivät myös taakse. Luulen silti että palaan sinne vielä jonakin päivänä. :)

Changilta mentiin Bangkokiin, Olli halusi shopata monta päivää. :D kieltämättä viileissä ostoskeskuksissa oli ihanaa, ulkona kun lämpötila huitoi 40 asteen pinnassa. Sunnuntaina ennen lähtöä saimme kokea mitä on kuumuus. En ole ikinä valunut hikeä kuin tuolloin. Selkää ja vatsaa sekä kasvoja pitkin vain valui hiki taukoamatta ja paperi jolla hikeä pyyhin kastui kuivauskelvottomaksi ensimmäisestä pyyhkäisystä. Siksipä luulen että kroppani koittaa kompensoida menetettyä lämpöä kuumeilulla. :D

Kaikenkaikkiaan en vaihtaisi päivääkään koko reissusta. Paitsi sen ekan vatsataudin Tonsailla. Se oli kamalaa. Tämä reissu vain vahvisti sitä tunnetta että reissaaminen ei tähän lopu!
Thailand-love you long time!















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti