lauantai 26. tammikuuta 2013

Bangkok ja Koh Chang

Bussimatka oli ja meni. Alkumatka oli yhtä helevettiä. Miten voi saada kulutettua samaan matkaan mennessä tunnin ja tullessa yli kaksi? Sitten minibussi vielä kaartaa Krabi townissa saman saakelin matkatoimistoon kuin Lantalle mennessä. Siellä setä meille kivasti kertoo että bussi Bangkokiin lähtee neljältä. Kello on kaksi. Noh, ootellaan ja meneehän se aika siinä ryövääviä apinoita katellessa.

Sitten pihaan kaartaa minibussi. Kyytiin pääsee ranskalainen pariskunta. Kaksi ihmistä siis ja luulen että he pääsivät kyytiin koska ostivat paikasta banaania. Noitten pysähdysten takanahan on vain lypsää turisteilta rahaa yleensä näännyttämällä heidät nälkään odotuttamalla. Ja yllättäen heillä on aina myynnissä ruokaa.

No, kaartaa pihaan toinenkin minivan. Me kolme kyytiin plus kaksi saksalaista poikaa. Ajetaan kaksi minuuttia ja meidät dumpataan taas matkatoimistolle. Pikkusen ärräpäät lentelee tässä vaiheessa. Sitten taas paikalle tulee uusi minibussi. Tällä kertaa rinkat pitää jättää maahan ja istua itse kyytiin ja sitten tyypit summassa sinne niitä rinkkoja heittelevät. Vähän pelotti kun Iidan rinkkaa ei nähty missään. Ajetaan joku kolme tuntia ihan piiiiiip pitkää tietä pitkin Suratthanille. Lyön vaikka pääni vetoa että Krabille tullessa matka kesti vain puolet tuosta.

Suratthanissa huomataan että minibussissamme on yksi ylimääräinen rinkka. Kas, toisen niitä saksalaisista. Iida koittaa soittaa pojalle, ei vastaa. Ruokapaikan työntekijä (ollaan yllättäen ravintolan edessä odottamassa bussia) kertoo että seuraava bussi tuo pojan ja poika saa rinkkansa. Tuli ja sai. Sitten kaverukset huomaavat että toisen tyypin rinkka jäi siihen bussiin joka heidät toi. Känniset apinat.

Suratthanissa päästään vihdoin ihan oikeaan bussiin ja matka voi alkaa. Alan ymmärtää miten ne täällä saa kulutettua 900 kilometriin 18 tuntia. Onneksi bussissa on vessa, vaikken sitä käytäklään. On vain kiva tietää että mahdollisuus on olemassa jos tarve tulee. Pysähdytään kerran ruokatauolle. Bangkokissa olemme klo 5.30. Kävellään Khao San Roadille ja painellaan Mäkkäriin aamupalalle. :D

Kasin maissa saadaan triplahuone My House Guest Housesta. Ah ihanuutta!

Ei mennä nukkumaan, vaan lähdetään keskustaan Central Worldiin ostamaan Iidan kanssa kamerat itsellemme. Kiiralle tähän väliin tiedoksi, että tietoa siitä tulee joskus kun opin sitä käyttämään. :D Mukaan ei lähtenyt Canon vaan yllättäen Fujifilm X10. Oho! Myyjällä oli oppi hallussa, sen verran vakuuttava oli.

Toinenkin päivä meni ostoskeskuksessa, tällä kertaa MBK:ssa ja Siam Centralissa pyöriessä, mitäänhän ei ostettu. :D Oli vain pakko päästä viileään ilmaan, Bangkok oli tukahduttava.

Tänään saavuttiin Koh Changille kahden vuoden tauon jälkeen. Saari on muuttunut ja kasvanut aivan järjettömästi. Lisää asiaa tulee myöhemmin tästä.

Nyt ollaan Gu's Bayssa, saatiin kuin saatiinkin huone. Tämäkin paikka on kasvanut. Huihai.













1 kommentti:

  1. Heippa, täällä Timon kanssa Anskun tekemiä keksejä mutustellaan. Sisu nukkuu ja meillä pieni huilihetki. Kerkee lueskella vielä vähän blogeja. Huomenna alkaakin meidän perheessä sitten arkinen aherrrus. Sisu aloittaa tarhan ja minä työt. Ollaan oltu tämä viikko jo tutustumassa tarhaan ja ihan hyvin on mennyt. Maanantaina Sisu alkoi itkemään kun piti lähteä tarhasta pois. Olis vielä halunnut jäädä leikkimään. No katsotaan miten huomenna käy. Timo vie Sisun tarhaan. Täytyy kyllä todeta että nuo bangokista otetut kuvat on yhtä "ei niin houkuttelevia" kuin muistan Bangkokin olleen. Ostoskeskukset taitaakin olla niitä ainoita mukavia paikkoja siinä kaupungissa. Odottelemme kovasti kuvia Koh Changilta (mahdollisesti Anskun uudella kameralla otettuja). Oikein paljon haleja ja mukavia hetkiä auringossa. Toivoo: Yläpalonkierroksen porukka :)

    VastaaPoista