sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lanta Old Town

Päristeltiin eilen lähes tunti tuk tukin kyydissä saaren toiselle puolelle Old Towniin. Kerron siitä reissusta kohta enemmän mutta pureudun ensin tuohon tuk tukiin.

Tuk tuk on yleensä ainakin tähän asti tarkoittanut minulle sellaista menopeliä jossa mopo-osa on edessä ja sen takana on katoksellinen istuinkoppi noin kolmelle hengelle. Mutta se ei tarkoita sitä tällä saarella, vaan täällä ne ovat sellaisia jossa mopo pn oikealla puolella ja vasemmalla sivussa on vaunu. Ja tuossa vaunussa on vain yksi rengas. Pelottavia vehkeitä siis. Koitan saada kuvan sellaisesta tähän loppuun.

Vanha kaupunki toi minulle mieleen vanhat länkkärit. Samanlainen rakennustyyli, miinus saluunat. Lantan vanhassa kaupungissa oli oaljon putiikeja, suurin osa sitä samaa krääsää myyviä paikkoja, mutta joukkoon mahtui muutama poikkeuskin. Hammock house on yksi niistä. Siellä myydään käsintehtyjä riippumattoja ja -keinuja. On matkakoosta perhekokoisiin ja värejä kaikkea maan ja taivaan välillä. Todella ihana paikka. Luulen että myyjä itse tekee kaikki riippumatot. Ja puhuu hyvää englantia myös.

Toinen poikkeus on Lanta Leather. Aivan ihania nahkalaukkuja, -vöitä ja -sandaaleja myyvä pieni putiikki. Aidosta nahasta kun on kyse, niin hinnatkin ovat lähes Suomen hinnoissa: ihana keskikokoinen nahkalaukku maksoi n. 40-50€. Myös jännittäviä vaatteita oli myynnissä.

Kolmas ihanuus on kahden thaikkuhipin pitämä putiikki jossa on itsetehtyjä vaatteita, koruja, koriste-esineitä ja postikortteja ja vähän muutakin pientä. Hinnat ovat kohtuulliset. Sieltä mukaan lähti rannekoru allekirjoittaneelle. :)

Old town on vain kovin pieni ja nähtävää siellä ei kyllä kovin paljoa ole, harmi. Pari tuntia saatiin kulutettua kun istuttiin 40 minsaa kahvilassa. Tuk tuk -kuski ootteli meitä tuon ajan, meidän majapaikan omistaja hommasi meille tuon kyydin. Edestakainen matka maksoi kolmelta hengeltä 1000 bahtia, eli n. 25€. Eli ihan hyvä diili niin kuskille kuin meillekin.

Matkalla nähtiin paljon Lantan maaseutua ja norsuja myös! Ikävä kyllä nuokin norsut ovat safariyrittäjien vankeina pitämiä ronsuja. :(














3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Heh, nyt onnistui laittaa kommentti. Tajusin juuri, että pääsen tänne kirjautumaan meidän blogin salasanoilla kun mehän käytimme blogspottia myös. Sisu nukkuu kuumeessa tuossa vieressä ja minä taas täällä surffailen netissä. Timppa on tietysti töissä kun on sunnuntai. Mukavan näköisiä kuvia. Kuinka erilaiset maisemat ovatkaan meihin täällä verrattuna. Tuossa eilen vitsailtiinkin että pitää opettaa Sisu syömään riisiä ja nutskuja että voidaan mekin sitten lähteä Thaimaahan. No, voi mennä ehkä muutama vuosi, mutta tuo Krabi näytti aika mukavalta. Halauksia kaikille matkalaisille täältä meiltä��. Terv. Jossu ja Sisu

      Poista
    2. Jee! Vihdoin onnistui. :)
      Voi ei, Sisu-parka. Paranemisia teille sinne. Krabilla oli tosi paljon perheitä, Sisuakin pienempiä lapsia joten varmasti onnistuu. :)
      Kiva kun joku kommentoi! :)

      Poista